Uusimon tuulivoimahanke etenee
Pihtiputaan kunta asettaa Uusimon tuulivoimaosayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Hankkeen kaavoitukseen liittyvä tilaisuus järjestetään paikkakunnalla 7.4.
Myrsky Energia suunnittelee Uusimon alueelle 15 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on enimmillään 150 megawattia. Hankealue on noin kuusi kilometriä Pihtiputaan taajama-alueesta pohjoiseen. Pihtiputaan kunnanhallitus hyväksyi 16.3. pitämässään kokouksessa tuulivoima-alueen kaavaluonnoksen julkisesti nähtäville ajalle 25.3.–5.5.2026.
”Kaavaluonnoksessa tarkastellaan 15 voimalan hanketta, joka on muodostettu ympäristövaikutusten arvioinnista saadun palautteen ja lausuntojen perusteella”, kertoo hankkeesta vastaava Myrskyn hankekehityspäällikkö Annmarie Kallström.
Osana hankkeen etenemistä järjestetään Pihtiputaan kunnantalolla hanketoimijan ja kaavoittajan vastaanotto tiistaina 7.4. klo 12–19 välisenä aikana. Hankkeesta kiinnostuneet ovat tervetulleita paikan päälle tutustumaan materiaaleihin ja keskustelemaan hankkeesta.
“Tilaisuudessa voi tutustua hankkeeseen esimerkiksi karttatulosteiden avulla. Paikalle voi saapua oman aikataulun mukaan. Meidän myrskyläisten lisäksi paikalla ovat kaavaa laativa konsultti ja Pihtiputaan kunnan edustajia”, Kallström taustoittaa.
Uusimon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely ja yleiskaavan laadinta alkoivat vuonna 2023. Seuraava vaihe Myrskyn hankekehityksessä on kaavaehdotus, jota työstetään kaavaluonnoksesta saadun palautteen ja keväällä 2025 ympäristövaikutusten arvioinnista saadun perustellun päätelmän pohjalta. Perusteltu päätelmä on yhteisviranomaisen antama lausunto hankkeen ympäristövaikutuksista.
Kaiken kaikkiaan Myrskyllä on 26 tuuli- ja aurinkovoimahanketta suunnitteluvaiheessa ympäri Suomen.
Lisätiedot
Annmarie Kallström
hankekehitys- ja vastuullisuuspäällikkö
050 360 1983
annmarie@myrsky.fi