21
Voimaloiden määrä
126–210
Kokonaisteho (MW)
250–300
Voimaloiden korkeus (m)
2 900
Hankealueen koko (ha)

Pihti­pudas, Uusimo

Uusimon tuulivoimahanke sijaitsee Pihtiputaan kunnassa Keski-Suomessa. Hankealue on noin kuusi kilometriä Pihtiputaan taajama-alueesta pohjoiseen.

Uusimolle suunnitellaan korkeintaan 21 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enimmillään 300 metriä. Voimaloiden yksikköteho on arviolta 6–10 megawattia (MW). Tuulivoima-alueen kokonaisteho on enimmillään noin 210 megawattia.

Tuulivoimahanke on parhaillaan suunnittelu- ja luvitusvaiheessa. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) ja osayleiskaavan laadinta alkoivat 2023.

Uusimon ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) ja hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma esiteltiin yleisötilaisuudessa Pihtiputaalla elokuussa 2023, ja ne olivat julkisesti nähtävillä elo-syyskuussa. Keski-Suomen ELY-keskus antoi YVA-ohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon lokakuussa 2023.

Uusimon tuulivoimahankkeen seuraavat vaiheet

Uusimon tuulivoimahankkeessa laaditaan parhaillaan ympäristövaikutusten arviointiselostusta (YVA-selostus) ja kaavaluonnosta, jotka tulevat julkisesti nähtäville kesällä 2024.

Kaavaluonnos on Uusimon tuulivoimahankkeen suunniteltua maankäyttöä esittävä kartta, jossa näkyvät muun muassa alustavat voimalapaikat ja ohjeelliset tielinjaukset.

Osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä Pihtiputaalla järjestetään kesän aikana YVA-selostus- ja kaavaluonnosvaiheeseen kuuluva yleisötilaisuus, jonka jälkeen hankkeen yhteysviranomaisena toimiva Keski-Suomen ELY-keskus antaa YVA:sta perustellun päätelmän. Hankkeen suunnittelu jatkuu perustellun päätelmän ja kaavasta saatujen lausuntojen ohjaamana.

Aikajana

1. Suunnittelu ja luvitus
2. Rakentaminen
3. Tuotanto

Alue

Yhteydenotto

Ville Suorsa
Ville Suorsa

hankekehityspäällikkö

ville@myrsky.fi

040 6834224

Pertti Kälkäjä
Pertti Kälkäjä

maankäytön asiantuntija

pertti@myrsky.fi

040 125 7280

Ympä­ris­tö­vai­ku­tusten arvioin­ti­me­net­tely pähki­nän­kuo­ressa

Laki­sää­tei­sessä ympä­ris­tö­vai­ku­tusten arvioin­nissa eli YVA-menet­te­lyssä selvi­te­tään hank­keen ympä­ris­tö­vai­ku­tuksia ja tuote­taan tietoa hanke­ke­hit­täjän päätök­sen­teon tueksi. Tavoit­teena on mini­moida suun­ni­tel­tujen voima­loiden ja sähkön­siir­to­vaih­toeh­tojen vaiku­tuksia ympä­ris­töön. Menet­tely tarjoaa tietoa ja osal­lis­tu­mis­mah­dol­li­suuksia vaiku­tusa­lueen asuk­kaille ja muille sidos­ryh­mille.

YVA-menet­tely koostuu kahdesta vaiheesta:
1. arvioin­tioh­jel­masta, jossa kuva­taan hankea­lueen nyky­tilaa, hanketta ja sen toteut­ta­mis­vaih­toeh­toja sekä laadit­tavia selvi­tyksiä
2. arvioin­ti­se­los­tuk­sesta, jossa kuva­taan hank­keen mahdol­lisia vaiku­tuksia ja lieven­tä­mis­kei­noja sekä vertail­laan eri vaih­toeh­toja.

Yhteys­vi­ran­omai­sena toimiva ELY-keskus tiedottaa vaiheiden vireil­lä­olosta ja kerää mieli­pi­teitä hank­keesta. Mieli­pi­teiden ja viran­omaisten ja sidos­ryh­mien lausun­tojen perus­teella ELY-keskus laatii lausunnon arvioin­tioh­jel­masta ja perus­tellun päätelmän arvioin­ti­se­los­tuk­sesta. YVA-menet­te­lyssä ei tehdä päätöksiä eikä myön­netä lupia, joten siitä ei voi valittaa.

Tuuli­voima-alueen kaavoi­tuksen eli tuuli­voi­mao­say­leis­kaavan tiivis­telmä

Tuuli­voi­mao­say­leis­kaavat käyn­nis­tyvät yleensä hanke­ke­hit­täjän tai maano­mis­tajan aloit­teesta, ja niiden etene­mi­sestä päättää kunta.

Tuuli­voima-alueen kaavoi­tus­me­net­tely koostuu neljästä vaiheesta:
1. vireil­le­tu­losta
2. kaavan valmis­te­lusta
3. kaavan ehdo­tuk­sesta
4. kaavan hyväk­sy­mi­sestä.

Kaavan vireil­le­tulon jälkeen tai sen yhtey­dessä laadi­taan osal­lis­tumis- ja arvioin­ti­suun­ni­telman (OAS). Siinä määri­tel­lään muun muassa kaavan tavoit­teet, selvi­tys­tar­peet, aika­taulu ja vaiku­tus­te­nar­vioinnin laajuus sekä suun­ni­tel­laan, miten ihmiset voivat osal­listua ja vaikuttaa.

Valmis­te­lu­vai­heessa tehdään kaavan tärkeimmät sisäl­tö­pää­tökset. Valmis­te­lu­vai­heessa laadit­tava kaava­luonnos on hank­keen suun­ni­teltua maan­käyttöä esit­tävä kartta, jossa näkyvät alus­tavat voima­la­paikat, ohjeel­liset tielin­jaukset, sähkön­siir­to­reitit ja sähkö­asemat sekä muu mahdol­linen raken­ta­minen.

Tämän jälkeen kaava asete­taan nähtä­ville, jotta yleisö voi kertoa mieli­pi­teensä. Myös viran­omaiset ja yhteisöt antavat lausun­tonsa. Saatua palau­tetta hyödyn­ne­tään kaavaeh­do­tuksen laadin­nassa.

Kun kaavaeh­dotus on valmis, se asete­taan nähtä­ville, jotta osal­liset, kuten paikal­liset asuk­kaat, voivat tehdä siitä muis­tu­tuksia. Ehdo­tuk­sesta pyyde­tään tarpeel­liset lausunnot viran­omai­silta ja muilta sidos­ryh­miltä. Kaavan laatija käy läpi saadun palaut­teen ja esittää, tarvi­taanko ehdo­tuk­seen muutoksia. Tarvit­taessa voidaan järjestää viran­omais­neu­vot­telu. Jos merkit­täviä muutoksia tehdään, kaava asete­taan uudel­leen yleisön nähtä­ville. Lopulta kunnan­val­tuusto päättää, hyväk­sy­täänkö kaava.

Ympä­ris­tö­vai­ku­tusten arvioin­ti­me­net­telyn eli YVA-menet­telyn aikana tuotet­tuja selvi­tyksiä hyödyn­ne­tään myös tuuli­voima-alueen kaavoi­tuk­sessa. Siksi nämä kaksi menet­telyä pyri­tään teke­mään saman­ai­kai­sesti.