Luumäki, Suurikangas
Suurikankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke sijaitsee Luumäen kunnassa Etelä-Karjalassa. Hankealue on Luumäen lounaisosassa, noin kaksi kilometriä länteen Taavetin kuntakeskuksesta Suurikankaan alueelle.
Suurikankaalle suunnitellaan korkeintaan 15 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 240–300 metriä. Voimaloiden yksikköteho on 6–10 megawattia (MW), ja tuulivoima-alueen kokonaisteho on enimmillään 150 megawattia (MW).
Kyseessä on hybridihanke: Suurikankaan noin 1 600 hehtaarin suuruisella hankealueella sijaitsee turvevoimatuotannosta poistumassa olevia maa-alueita, joille suunnitellaan aurinkovoimatuotantoa. Aurinkovoiman suunnittelualueen koko noin 76 hehtaaria ja kokonaisteho enimmillään 100 megawattia. Suurikankaan hybridihanke on parhaillaan suunnittelu- ja luvitusvaiheessa.
Suurikankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen tämänhetkinen tilanne
Suurikankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) ja osayleiskaavaluonnos olivat jullkisesti nähtävillä kesällä 2024. Yhteysviranomaisena toimiva Kaakkois-Suomen ELY-keskus antoi YVA-selostuksesta perustellun päätelmän syyskuussa 2024.
Hybridihankkeessa laaditaan parhaillaan osayleiskaavaehdotusta, jossa huomioidaan viranomaisen perusteltu päätelmä sekä kaavaluonnoksesta saadut mielipiteet ja lausunnot.
ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) on valmistunut, ja ELY-keskus on antanut siitä yhteysviranomaisen lausunnon.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn seuraava vaihe on arviointiselostus (YVA-selostus), joka on esitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista. Arviointiselostus sisältää myös arvion ympäristövaikutusten merkittävyydestä.
Hankkeen suunnittelussa huomioidaan osayleiskaavoituksen ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä tehtävien selvitysten tulokset sekä sidosryhmien esittämät näkemykset.
Kaavoituksen rinnalla hankealueella tehdään myös kattavat tuulimittaukset ja selvitetään sähkönsiirron toteutusvaihtoehdot.
Lue hankkeen perustiedot ja ajankohtaiset kuulumiset marraskuussa 2024 Luumäen kotitalouksiin postitetusta Suurikankaan asukastiedotteesta.
Aikajana
Alue
Yhteydenotto
hankekehityspäällikkö
044 508 1981
ilkka.oikarinen@myrsky.fi
maankäyttöpäällikkö
040 671 7376
mikko@myrsky.fi
Lue lisää
Katso ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineistot ja lue muuta lisätietoa hankkeesta.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely pähkinänkuoressa
Lakisääteisessä ympäristövaikutusten arvioinnissa eli YVA-menettelyssä selvitetään hankkeen ympäristövaikutuksia ja tuotetaan tietoa hankekehittäjän päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on minimoida suunniteltujen voimaloiden ja sähkönsiirtovaihtoehtojen vaikutuksia ympäristöön. Menettely tarjoaa tietoa ja osallistumismahdollisuuksia vaikutusalueen asukkaille ja muille sidosryhmille.
YVA-menettely koostuu kahdesta vaiheesta:
1. arviointiohjelmasta, jossa kuvataan hankealueen nykytilaa, hanketta ja sen toteuttamisvaihtoehtoja sekä laadittavia selvityksiä
2. arviointiselostuksesta, jossa kuvataan hankkeen mahdollisia vaikutuksia ja lieventämiskeinoja sekä vertaillaan eri vaihtoehtoja.
Yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus tiedottaa vaiheiden vireilläolosta ja kerää mielipiteitä hankkeesta. Mielipiteiden ja viranomaisten ja sidosryhmien lausuntojen perusteella ELY-keskus laatii lausunnon arviointiohjelmasta ja perustellun päätelmän arviointiselostuksesta. YVA-menettelyssä ei tehdä päätöksiä eikä myönnetä lupia, joten siitä ei voi valittaa.
Tuulivoima-alueen kaavoituksen eli tuulivoimaosayleiskaavan tiivistelmä
Tuulivoimaosayleiskaavat käynnistyvät yleensä hankekehittäjän tai maanomistajan aloitteesta, ja niiden etenemisestä päättää kunta.
Tuulivoima-alueen kaavoitusmenettely koostuu neljästä vaiheesta:
1. vireilletulosta
2. kaavan valmistelusta
3. kaavaehdotuksesta
4. kaavan hyväksymisestä.
Kaavan vireilletulon jälkeen tai sen yhteydessä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). Siinä määritellään muun muassa kaavan tavoitteet, selvitystarpeet, aikataulu ja vaikutustenarvioinnin laajuus sekä suunnitellaan, miten ihmiset voivat osallistua ja vaikuttaa.
Valmisteluvaiheessa tehdään kaavan tärkeimmät sisältöpäätökset. Valmisteluvaiheessa laadittava kaavaluonnos on hankkeen suunniteltua maankäyttöä esittävä kartta, jossa näkyvät alustavat voimalapaikat, ohjeelliset tielinjaukset, sähkönsiirtoreitit ja sähköasemat sekä muu mahdollinen rakentaminen.
Tämän jälkeen kaava asetetaan nähtäville, jotta yleisö voi kertoa mielipiteensä. Myös viranomaiset ja yhteisöt antavat lausuntonsa. Saatua palautetta hyödynnetään kaavaehdotuksen laadinnassa.
Kun kaavaehdotus on valmis, se asetetaan nähtäville, jotta osalliset, kuten paikalliset asukkaat, voivat tehdä siitä muistutuksia. Ehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot viranomaisilta ja muilta sidosryhmiltä. Kaavan laatija käy läpi saadun palautteen ja esittää, tarvitaanko ehdotukseen muutoksia. Tarvittaessa voidaan järjestää viranomaisneuvottelu. Jos merkittäviä muutoksia tehdään, kaava asetetaan uudelleen yleisön nähtäville. Lopulta kunnanvaltuusto päättää, hyväksytäänkö kaava.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVA-menettelyn aikana tuotettuja selvityksiä hyödynnetään myös tuulivoima-alueen kaavoituksessa. Siksi nämä kaksi menettelyä pyritään tekemään samanaikaisesti.