Tervola, Kuorinki
Kuoringin tuulivoimahanke sijaitsee Tervolan kunnassa Lapissa, noin kahdeksan kilometriä kuntataajamasta länteen. Hankealue rajautuu Tervolan ja Tornion kuntarajaan.
Kuorinkiin suunnitellaan 19 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeudeksi on määritelty 300 metriä. Voimaloiden yksikköteho on 6–10 megawattia (MW), ja tuulivoima-alueen kokonaisteho on enimmillään 190 megawattia.
Kuoringin tuulivoimahanke on osa Kuorinki–Vinsanmaan kokonaisuutta. Sen toinen osa, niin sanottu sisarhanke, on Tornion kaupungin puolella sijaitseva Vinsanmaan tuulivoimahanke, johon kuuluu enintään 11 voimalaa.
Kuorinki–Vinsanmaan muodostamalla tuulivoimahankkeella on yhteinen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), mutta molemmille hankkeille laaditaan omat tuulivoimaosayleiskaavat, sillä hankealueet sijaitsevat eri kunnissa.
Kuorinki–Vinsamaan ympäristövaikutusten arviointimenettely alkoi alkuvuodesta 2022, ja perusteltu päätelmä saatiin syyskuussa 2024. Yhteisen hankealueen tuulimittaukset valmistuivat alkuvuodesta 2023. Molemmat hankkeet ovat suunnittelu- ja luvitusvaiheessa.
Kuorinki–Vinsamaan tuulivoimahankkeen tämänhetkinen tilanne
Tervolan kunnanvaltuusto hyväksyi Kuoringin tuulivoimaosayleiskaavan 26.5. Seuraavaksi hanke etenee kohti rakentamisen valmistelua. Rakennuslupaa voidaan hakea Tervolan kunnalta heti, kun kaava on lainvoimainen.
Tornion kaupunginhallitus hyväksyi Vinsanmaan kaavaluonnoksen lokakuussa 2024. Tällä hetkellä valmistelemme Vinsanmaan kaavaehdotusta, joka on tarkoitus asettaa nähtäville vuoden 2025 aikana.
Tutustu voimaloiden sijoitteluun videon välityksellä:
Aikajana
Alue

Ajankohtaista
Tervola hyväksyi Kuoringin tuulivoimaosayleiskaavan
Myrsky järjestää yleisötilaisuuksia Tervolassa
Myrsky järjestää keskustelutilaisuuden Torniossa
Yhteydenotto

hankekehityspäällikkö
040 729 8181
eevis@myrsky.fi

maankäytön asiantuntija
040 040 7918
jukka@myrsky.fi
Lue lisää
Katso ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineistot ja lue muuta lisätietoa hankkeesta.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely pähkinänkuoressa
Lakisääteisessä ympäristövaikutusten arvioinnissa eli YVA-menettelyssä selvitetään hankkeen ympäristövaikutuksia ja tuotetaan tietoa hankekehittäjän päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on minimoida suunniteltujen voimaloiden ja sähkönsiirtovaihtoehtojen vaikutuksia ympäristöön. Menettely tarjoaa tietoa ja osallistumismahdollisuuksia vaikutusalueen asukkaille ja muille sidosryhmille.
YVA-menettely koostuu kahdesta vaiheesta:
1. arviointiohjelmasta, jossa kuvataan hankealueen nykytilaa, hanketta ja sen toteuttamisvaihtoehtoja sekä laadittavia selvityksiä
2. arviointiselostuksesta, jossa kuvataan hankkeen mahdollisia vaikutuksia ja lieventämiskeinoja sekä vertaillaan eri vaihtoehtoja.
Yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus tiedottaa vaiheiden vireilläolosta ja kerää mielipiteitä hankkeesta. Mielipiteiden ja viranomaisten ja sidosryhmien lausuntojen perusteella ELY-keskus laatii lausunnon arviointiohjelmasta ja perustellun päätelmän arviointiselostuksesta. YVA-menettelyssä ei tehdä päätöksiä eikä myönnetä lupia, joten siitä ei voi valittaa.
Tuulivoima-alueen kaavoituksen eli tuulivoimaosayleiskaavan tiivistelmä
Tuulivoimaosayleiskaavat käynnistyvät yleensä hankekehittäjän tai maanomistajan aloitteesta, ja niiden etenemisestä päättää kunta.
Tuulivoima-alueen kaavoitusmenettely koostuu neljästä vaiheesta:
1. vireilletulosta
2. kaavan valmistelusta
3. kaavaehdotuksesta
4. kaavan hyväksymisestä.
Kaavan vireilletulon jälkeen tai sen yhteydessä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). Siinä määritellään muun muassa kaavan tavoitteet, selvitystarpeet, aikataulu ja vaikutustenarvioinnin laajuus sekä suunnitellaan, miten ihmiset voivat osallistua ja vaikuttaa.
Valmisteluvaiheessa tehdään kaavan tärkeimmät sisältöpäätökset. Valmisteluvaiheessa laadittava kaavaluonnos on hankkeen suunniteltua maankäyttöä esittävä kartta, jossa näkyvät alustavat voimalapaikat, ohjeelliset tielinjaukset, sähkönsiirtoreitit ja sähköasemat sekä muu mahdollinen rakentaminen.
Tämän jälkeen kaava asetetaan nähtäville, jotta yleisö voi kertoa mielipiteensä. Myös viranomaiset ja yhteisöt antavat lausuntonsa. Saatua palautetta hyödynnetään kaavaehdotuksen laadinnassa.
Kun kaavaehdotus on valmis, se asetetaan nähtäville, jotta osalliset, kuten paikalliset asukkaat, voivat tehdä siitä muistutuksia. Ehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot viranomaisilta ja muilta sidosryhmiltä. Kaavan laatija käy läpi saadun palautteen ja esittää, tarvitaanko ehdotukseen muutoksia. Tarvittaessa voidaan järjestää viranomaisneuvottelu. Jos merkittäviä muutoksia tehdään, kaava asetetaan uudelleen yleisön nähtäville. Lopulta kunnanvaltuusto päättää, hyväksytäänkö kaava.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVA-menettelyn aikana tuotettuja selvityksiä hyödynnetään myös tuulivoima-alueen kaavoituksessa. Siksi nämä kaksi menettelyä pyritään tekemään samanaikaisesti.